Uudessa Ruotuväki-lehdessä oli artikkeli Suomen, Ruotsin ja Norjan puolustusvoimien vaatetuksesta. Ajattelin kirjoittaa oman lyhyehkön mielipiteeni vaatteista mallia SA-INT.
Yleisesti ottaen vaatteet täyttävät niille kohdistetut vaatimukset. Lähellä ihoa olevat vaatteet kuten poolo ja pitkät kalsarit ovat miellyttäviä yllä, eivätkä hierrä. Moitittavaakin kyllä löytyy. Palvelushanskat eli ns. liskohanskat ovat huonot. Kastuessa ne värjäävät kädet vihreiksi, kuivuvat erittäin hitaasti ja ovat kylmät. Käytännössä on pakko käyttää omia alushanskoja. Mielestäni maastopuku saisi olla veden- ja tuulenpitävää mallia. Huhu kertoo, että tulevassa M05-varustuksessa tämä olisi korjattu. Ehkä maavoimien lomapuvun voisi myös suunnitella uudelleen. Nykyisellään se on palveluspuvun kanssa täysin samanlainen lukuunottamatta hihamerkkejä.
P-kauden lopussa tehtiin valinnat jatkokoulutuksesta. Komppaniaan jäi vain puolen vuoden miehet, noin puolet alkuperäisestä vahvuudesta siirtyi aliupseerikurssille tai autokouluun. Mukava oli huomata, että suurella osalla puolen vuoden taistelijoista motivaatio on selvästi kohonnut. Tämä johtuu luultavasti siitä, ettei heidän tarvitse intissä kuutta kuukautta pidempää olla.
Kohonneesta motivaatiosta on todella hyötyä viestilaitteita opiskeltaessa, asiat kun eivät aivan helppoja ole. E-kaudella uusi saapumiserä opettelee viestilaitteiden alkeita ja myöhemmin viestilinjoittain omia laitteita. Ryhmänjohtajille tämä tuo tilaisuuden kertaamiseen, onhan laitteita viimeksi näppäilty loppusodan aikana joulukuussa.
Viime vuoden syyskuusta lähtien olen nauttinut matka-ajan pidennyksestä. Tuo MAPiksi lyhennetty termi vihastuttaa monia, joilla ei siihen oikeutta ole. Tämä ilmenee aina perjantaisin MAP-taistelijoiden lähtiessä lomille useita tunteja aiemmin kuin muut. Syynä tähän on yleensä pitkä, yli 6 tunnin matka kotipaikkakunnalle, tai kuten omalla kohdallani huonot bussiyhteydet.
Viime aikoina olen joutunut taistelemaan oikeudestani matka-ajan pidennykseen kunnolla. Ongelmana ei ole nuo perjantait, vaan lauantait, jolloin ei busseja mene ollenkaan kotipaikkakunnalleni. Pari kertaa olen saanut lauantaiksi 30 tunnin matka-ajan pidennyksen varapäällikön myöntämänä, mutta päälliköllä on kanta jonka mukaan noin pitkiä mappeja ei myönnetä. Kun tiedustelin asiaa häneltä, hän vastasi vain ettei varusmiesten ole mikään pakko päästä kotiin viikonloppulomilla.
Ihmettelen suuresti tätä suhtautumista varusmiesten lomiin. Mielestäni kaikilla tulisi olla tasapuoliset oikeudet päästä lomilla kotiin ilman ylimääräisiä kustannuksia. Minulle on aivan sama, miten pääsen kotiin, kunhan pääsen. Olkoon se sitten tuo 30 tunnin map, korvaus taksista, ajomääräys E-Sisulle jolla voin kotona käydä, tai ylimääräinen kuntoisuuslomapäivä jonka voi lauantaille käyttää. Myönnän, että 30 tunnin map ei välttämättä ole paras mahdollinen ratkaisu, koska tällöin saamme tavallaan yhden ilmaisen lomapäivän. Mutta onko oikein rankaista niitä varusmiehiä, jotka asuvat pienillä paikkakunnilla huonojen bussiyhteyksien päässä?
Itse yritän kuumeisesti keksiä lisää keinoja saada kuntoisuuslomia, joita voin sitten keväällä lauantaipäivisin käyttää. Heikolta tilanne kuitenkin näyttää.
Siviilipuolen elämäänkin sain jonkinnäköistä muutosta kun pääsin eilen käymään ensimmäistä kertaa uudessa soluasunnossani Tuulanhovissa, Tampereen Hervannassa. Asuntoon olin todella tyytyväinen, joskin oma huoneeni on aika koppero ja keittiö omituisen tilava. Keittiön ikkunasta on näkymä suoraan suureen Nokian taloon. Sielläkö on minun tulevaisuuteni? Nyt asunnonsaannin yhteydessä hinku päästä opiskelemaan Tampereen teknilliseen yliopistoon, tietoliikenne-elektroniikan koulutusohjelmaan kasvoi entisestään.... Enää vajaat neljä kuukautta ja olen vapaa mies.
Niin loppuivat kurssit lopulta Viestirykmentissä. Loppua kohti koomisiakin piirteitä saanut palvelus huipentui matkailukeskus Lempivaarassa järjestettyyn kurssijuhlaan. Juhla oli kaikkinensa onnistunut ja varmasti mieleenpainuva tapahtuma. Omalta osalta kurssin viimeiset päivät olivat melkoista hulinaa, olinhan ottanut kontolleni päävastuun kurssijulkaisumme toimittamisesta. Julkaisu saatiinkin valmiiksi juuri sopivasti, ennen viimeistä yhteistä tilaisuutta riksun muonituskeskuksessa, jossa meille jaettiin todistukset, stipendit ja tietysti myös kokelaan ja alikersantin sotilasarvot. Lähes kaikki lähtivät torstaina suoraan ansaitulle viikonloppuvapaalle, mutta minun ja seitsemän kohtalotoverin nokka kääntyi kohti Vekaranjärveä....
Vekaralle siirryttiin hienoisen vitutuksen saattelemana tammikuun viimeisenä torstaina. Mukavan ampumarata/rötväysviikonlopun jälkeen pääsimme maananantaina ensimmäistä kertaa käymään vekaran korjaamolla. Siitä lähtien elämämme vekaralla on noudattanut melko tasaista rytmiä. Aamuisin menemme elektroniikkakorjaamolle, teemme päivän töitä ja iltapäivällä palaamme yksikköön. Illalla yleensä käydään kuntosalilla ja uimassa, tai lenkillä. Loppuilta yleensä rötväillään hyvien kirjojen parissa. Sotilaskodissa tulee harvemmin käytyä. Tietysti kaikissa mahdollisissa väleissä, ja viikonloppuisin korjaamon ollessa kiinni, pääsemme myös käsiksi tuiki tärkeisiin johtajatehtäviin. Lisäksi korjaamolle on otettu muutaman miehen vahvuinen lektroniikka-asentajaryhmä, jonka koulutukseen olemme päässeet, ja tulemme jatkossa osallistumaan. Hyvä sinänsä, sillä muuten johtajatehtävät olisivat jääneet melko vähälle.
Tekniikan opettelu korjaamolla on ollut todella mielenkiintoista ja palkitsevaa. Joka päivä olen oppinut muutaman uuden asian, ja tajunnut yhä enemmän elektroniikasta ja radiotekniikasta, alasta jonka parissa aion viettää tulevaisuuteni. Joko puolustusvoimat on hoitanut homman kunnolla, kannustaessaan miehiä hakeutumaan kiinnostuksen mukaisiin tehtäviin, tai sitten minulla on ollut pirun hyvä tuuri, sillä olisin voinut viettää tämän vuoden rassaamalla jotain tykkejä jotka eivät minua juurikaan kiinosta.
Veksissä tautini diagnoosi oli kuin oli keuhkokuume. Osastolla vietin kolme päivää. Kuumetta ei enää ollut kuin ensimmäisenä päivänä, lähinnä kai odoteltiin tulehdusarvojen laskevan. Kolmantena päivänä sain sitten komennuksen viikoksi kotihoitoon. Kyllä kelpasi :)
Kovasti sitä luulee, että tämähän on ilmainen viikon loma, mutta kovan yskäkohtauksen sattuessa muistuu kyllä heti mieleen minkä takia täällä kotona ollaan.