Perjantaina meidät heitettiin rekalla johonkin pellonreunaan, tavoitteena ehtiä lauantaiksi takaisin kassulle ja lomille. Siitä sitä sitten rymyttiin kohti riihimäkeä täyttä häkää. Rastit olivat yhtä ainutta lukuunottamatta kohtuullisen helppoja ja matkaa oli juuri sopivasti. Välillä oli tehtävärasteja joista jaettiin sakkominuutteja. Sissiteltassa vietetyn yön jälkeen oli melko hauska herätä talviseen maisemaan. Maalissa olimme aivan puhki, mutta vielä oli käsikranaatinheitto- ja ammuntarastit edessä. Ammunnat menivät hyvin ja kranaatinheitto vähemmän hyvin, mutta ei se mitään, sillä kassulle päästyään kaikki tunsivat olevansa voittajia. Yleensä tällaisten suoritusten jälkeen kaikkia vaan vituttaa että piti lähteä, mutta tällä kertaa kaikilla oli kivaa. Loppujenlopuksi meidän partiomme sijoittui toiseksi, ja kurssin parhaaksi.
Eräs kurssin muistiinpainuvimpia viikkoja oli varmasti viikko 41, jonka vietimme Räyskälässä viestiteknisen- ja tietoteknisen kurssin viestitoimintaharjoituksessa.
Maanantaina heräsimme hieman tavallista aikaisemmin, jotta polkupyörämarssi voitiin käynnistää ajoissa. Itse en valitettavasti päässyt marssille osallistumaan marssimurtumani vuoksi. Muut ajoivat siis kuutisenkymmentä kilometriä Riihimäeltä Räyskälään varsin sujuvasti. (Vain yksi oppilas kaatui, löi päänsä ja lähti sairaalaan.) Itse ajelin parin muun kaverin kanssa paikalle auton lavalla. Päästyämme perille pystytimme leirin ja rakensimme palan kenttäsähköverkkoa, jotta saatiin roikkalamput telttoihin.
Tiistaina päästiin ensimmäistä kertaa opettelemaan käytännössä 24-metrisen Excel-lasikuitumaston pystyttämistä. Homma sujui melko hyvin, kertaakaan ei masto kaatunut. Iltapäivällä rakennettiin keskussanomalaitejärjestelmä telttaan.
Keskiviikkona toistettiin tiistain ohjelmaa, mutta kahden maston väliin rakensimme jopa toimivan yhteyden, ja keskussanomalaitteetkin liitettiin toisiinsa. Tällä kertaa toiminta sujui ryhmänjohtajien johdolla ja kouluttajat vain tarkkailivat vierestä.
Torstaina tunnelma muuttui täysin, kun mieltä painanut jatkuva vesisade lakkasi, ja alkoi harjoituksen soveltava vaihe. Kurssimme jaettiin kahteen viestikeskusjoukkueeseen, joista toinen marssi Pompuille, toinen Vääriään.
Molempiin paikkoihin perustettiin viestikeskukset joukkueenjohtajina ja ryhmänjohtajina toimineiden oppilaiden johdolla. Viestiyhteydet saatiinkin toimimaan jo melko aikaisin, ja illalla päästiin miehistösaunaan saunomaan.
Perjantai-aamuna kaikki edellisenä päivänä rakennettu purettiin. Tämän jälkeen osallistuimme muutaman tunnin suojelukoulutukseen, jossa pääsimme taas kaasutelttaan testaamaan suojanaamareidemme tiiveyden. Iltapäivällä johtajat vaihtuivat, ja samat viestikeskukset perustettiin uudelleen. Keskuksen pystyttämisessä ilmeni ongelmia, mutta lopulta kaikki saatiin kasaan ja päästiin melko ajoissa nukkumaan. (Tai siis ne ketkä eivät olleet päivystämäss tai vartiossa pääsivät)
Lauantaina ennen auringonnousua aloitimme keskuksen purkamisen, ja saimmekin sen muutamassa tunnissa takaisin laatikoihin. Tässä vaiheessa minä ja eräs toinen oppilas lähdimme nasun (telakuorma-auto) kyydissä riihimäelle huoltamaan nasua (pesemään se painepesureilla) Muut taisivat jäädä Räyskälään vesisateeseen vielä pariksi tunniksi.. (hähää!)
Kaikkinensa leiri oli ehdottomasti mielenkiintoisin leiri tähän mennessä. Saimme kerrankin tehdä jotain muutakin kuin kaivaa poteroita ja harrastaa kaikkien niin rakastamaa asemarallia. Tietysti leirille kuului leirien perus-vittumaisuudet, eli jatkuvat vihollisen (apukouluttajien) hyökkäykset ja lukuisat vartio- ja päivystysvuorot, ja tietysti näistä johtuva lähes olematon unen määrä. Lopulta näihin kuitenkin tottui, ja viimeisinä öinä päivystyksessä jopa melkein viihtyi.
Vaikka leiri oli mielenkiintoinen, on silti mukava ajatella että tämä oli todennäköisesti koko armeija-aikani viimeinen kunnollinen leiri... Että hajotkaa vaan leiriöihinne kaikki muut. ;-)
Neljän viikon vemppa-jakso on nyt ohi. Voitte uskoa että tuntui upealta juosta ensimmäistä kertaa kuukauteen. Jalkapallo-otteluun lähdin varovasti, koko ajan peläten että kipu iskee uudestaan, mutta jalka tuntui olevan loistavassa kunnossa. Kuukauden lähes täydellinen liikunnan puute jätti kyllä jälkensä: hengästyin nopeammin kuin koskaan, ja pelin jälkeen reidet olivat aivan jumissa. Päivän kruunaamiseksi tein toipuneella jalallani pelin päättävän maalin. Nyt on voittaja-olo.
Autokoulun loppuhuipennus, ajoleiri alkoi tänään. Ohjelmassa oli perehtyminen Sisu- ja Zil-autoihin sekä 80km moottorimarssi. Vapaa-aikaa oli runsaasti, se kulutettiin Sodessa ja nuotion äärellä. Leiri vaikuttaa rennolta, nukkua saamme 8 tuntia poislukien kipinävuoro. Leiri päättyy lauantaina, tosin itse lähden lomille perjantaina.
Kännykän puhelinmuistion selailu nostaa outoja tunteita pintaan. Kaikki nämä ihmiset olen jossain vaiheessa tuntenut, tai ollut heidän kanssaan jossain tekemisissä. Suurin osa nimistä on hyvänpäiväntuttuja, mutta joukosta löytyy myös muutama oikea ystävä. Tällä hetkellä elän oudossa välitilassa: vaikka tiedostankin, että nämä ihmiset kuuluvat edelliseen elämänvaiheeseeni, enkä tule heitä enää oikeastaan tapaamaan, pidän heitä silti elämääni kuuluvina. Tämä taitaa johtua siitä, että koen olevani täällä intissä vain väliaikaisesti, ikäänkuin matkoilla. Kun syksyllä muutan opiskelemaan ja syntyy uudet kuviot, tilanne selkeytyy, ja voin siirtyä mielessäni uuteen vaiheeseen, uusine ihmisineen.
Sunnuntaisin meillä on herätys kello kahdeksan, tänään päivystäjä teki kuitenkin kymmentä vaille erityisen formula-herätyksen, niille ketkä tahtoivat nähdä formuloiden startin.
Autokoulu alkaa lähestyä loppuaan. Viime viikolla sain viimein käsittelykokeen läpi. Viime perjantain ja tämän viikon maanantain teoriakoe ja inssi menivät sen sijaan ensimmäisellä kerralla läpi. Ajokorttia ei ole vielä näkynyt, ehkä saan sen vasta ensi viikon ajoleirin jälkeen. Toivottavasti säät ovat leirillä hyvät...
Kuten Pertille, myös minulle maistui loma tuplagineksen jälkeen. En suinkaan löhönnyt koko lomaa oman kullan vieressä, vaan kävin myös TOASin ja KELAn toimistoissa selvittämässä asuntoasioita. Hyvältä näyttää. Ilmeisesti asuntotilanteen ollessa Tampereella mikä on, kela maksaa alkukevään vuokrat sotilasavustuksena. Nyt kun olen jo käytännössä viikonloppu-tamperelainen, pitää varmaan ruveta seuraamaan tampere-blogeja. Vai onko semmoisia edes?