Juuri kun alikeisareilta alkoi loppua uskottavuus, saapuivat upseerikokelaat. Saas nyt nähdä mikä on heidän paikkansa tässä firmassa. Kuulemma ovat tulleet suoraan rankalta leiriltä ja ovat hyyyyvin kiukkuisia. Hui!
Nyt täytyy myöntää, että väsyttää. Maanantaina oli vielä lomaa, silloin tuli käveltyä n. 15 km. Tiistaina coopperi, keskiviikkona lihaskuntotesti ja vajaan 10 km marssi, tänään lisää tetsausta metässä ja vielä uimataitotesti (200 m). Ensi yönä nukuttaa, se on selvä.
Tänään opeteltiin telamiinan asettamista, kranaatin ja kevytsingon käsittelyä, sekä tetsausta. (ryömittiin ojassa joka oli täynnä nyrkinkokoisia teräviä kiviä) Noista aseista piti osata kaikenlaisia nippelitietoja. Ihmettelinkin kun jotkut eivät oppineet helppoja numeroarvoja vaikka ne oli kerrattu pari minuuttia sitten.
Ekat ammunnat maanantaina yllättivät. Tähtäimet olivat heti kohdallaan. Luutnantin ohjeesta keskityin laukaisuun ja sain kasan pienenemään mukavasti. 10 laukauksen sarjasta vain 2 meni 8:aa ulommas. Aloittelijan tuuria, sanoisin, mutta se nähdään seuraavissa ammunnoissa.
Teknisistä syistä seuraavat pari merkintää ovat pertin nimellä vaikka kirjoittaja on marek. Täällä on pirun kuuma ja kaiken lisäksi olemme joutuneet juoksemaan entistä enemmän viime päivinä. Tuntuu vähän siltä, että alikessut päättivät vaihtaa isomman vaihteen päälle heti loman jälkeen.
Esikuntakomppanian alokkaat ovat ilmeisesti parantaneet käytöstään. Tänä aamuna ei ollut enää ohjattuja aamutoimia, vaan vessassa ja pesuilla sai käydä omaan tahtiin. Ruokailuissa oli aikaa syömiseen varattu ruhtinaalliset puoli tuntia entisen 10 minuutin sijaan. Saa nähdä jatkuuko sama meininki myös tulevina päivinä.
Eipä kerennyt kauaa kulua edellisestä maastokeikasta, kun jo uusi on tulossa. Huomenna alkaa Yksikköharjoitus 1, josta ei ole lupa puhua sen enempää. Jos tulee jotain tuntemuksia, joista pitää kirjoittaa, niin sen teen, muuten olen melko hiljaa viikonloppuun asti. Coopperi oli tänää, hätäisesti 2410 m juoksin.
Ekat lomat ovat pian ohi, alikersanttia lukuunottamatta kaikki ovat paikalla tuvassamme. Aamulla coopperin testi, saa nähdä mitä jätkä saa aikaan 30 asteen helteessä, seisovassa ilmassa ja pölyävällä kentällä. 5 ja puoli tuntia aikaa nukkua, unta siis. Loma jälleen ensi viikonloppuna...
Jahas. Täytyy sitten taas mennä. Viikonloppuvapaa oli tosi virkistävä ja tuli oikein sopivasti rytmitettyä dokaus/saunominen/kavereiden näkeminen/liikunta/nörttäys.
Valitettavasti soden halpa suihkushampoo valui siviiliboksissani kännykän päälle, jonka seurauksena kännykän vasemmat nappulat ei toimi. Vein sen lauantaina huoltoon, mutta se on valmis vasta maanantaina. Onneksi Pertti lupautui tuomaan kyseisen kapulan minulle sitten... Tosin tiistaina lähdetään jo ensimmäiselle metsäreissulle, joten todennäköisesti kuulette miusta vasta torstaina.
Positiivinen juttu on se, että sain hiottua tuota wap-blogggaus skriptiäni sen verran, että voimme jatkossa kirjoitella pidempiä viestejä.
Vekaran ihanuudet kutsuvat, koitan palata asiaan mahdollisimman pian.
Päästiinpä ensimmäisille viikonloppuvapaille eilen. Olo oli alkuun hieman outo vaikka olin ollut siviilistä poissa vasta kaksi viikkoa. Nuo kaksi viikkoa kuluivat jopa yllättävän nopeasti. Ei siinä ehdi alkaa vituttaa kun joka päivä on periaatteessa jotain uutta asiaa opittavana.
Oli kyllä melko hassu tilanne kun koko patteri seisoi lomakassit edessään suorimmassa muodossa koko kahteen viikkoon, sitten rouva ylikersantti antoi vapauttavan käskyn ja koko porukka levisi suureksi kuhisevaksi parveksi. Nuorten miesten ilmeet olivat kuin pikkulapsilla jotka pääsevät ensimmäistä kertaa huvipuistoon.
Tupakaveri alokas Mustaniemellä sattui mukaan nokian kamerapuhelin, jolla hän taltioi ensimmäisten viikkojen kiihkeän sykkeen. Käykääs vilkuilemassa kuvia tuolta.
Sunnuntaina kun palaan yksikköön taidan ottaa mukaan tuon minun digikameran. Saadaanpahan sitten vähän laadukkaampia kuvia muistoksi.
Tämän miehen ansiosta päästiin juoksemaan se kaikkien rakastama testi. Tai ainakin osa pääsi. Lääkärintarkastukseen meidän piti nimittäin päästä jo tiistaina, mutta pääsimmekin vasta perjantaina. Tuo lääkärintarkastus oli sitten lähinnä huvittava muodollisuus. Apaattiset, penkillä makaavat lääkintämiehet piti välillä töniä hereille, jonka jälkeen he kysyivät: "No kui pitkä sä oot?" Varsinainen lääkärintarkastus meni näin: "Onko huumeriippuvuuksia? Isoja leikkauksia viimeaikoina? Mielenterveysongelmia?" Sitten kaveri koitti stetoskoopilla neljästä kohdasta. Se siitä. Nyt saa morttia juoksuttaa.
Siispä juoksemaan. Cooperin testi vaikutti etukäteen melko rankalta: pöllyävä hiekkakenttä, seisova ilma, ja keskipäivän aurinko. Homma meni kuitenkin yllättävän rennosti, oikeastaan liiankin. Tulos 2500m ei oikein tyydytä. Taas kerran tuntuu siltä että olisi voinut irrottaa enemmänkin. Ehkä sitten ensi kerralla enemmän.
Hohhoijaa. Ollaan odoteltu tänä aamuna viisi tuntia metsikön reunassa, että toinen ryhmä saisi ammuntansa päätökseen ja vuoro vaihtuisi. Turhauttavaa! Aamulla raahauduttiin hirveellä kiireellä telttakylästä ampumaradalle, ja mitä varten? Odottamaan!
Kello on vähän jälkeen kahden varhain torstai-aamuna, ja istuskelen teltan vieressä suorittamassa omaa vartiovuoroani. Niska ja hartiat jumissa tuijottelen eteeni ja kuuntelen muiden vahtien hiljaista puhetta sekä yritän samalla hätistää hyttysiä. Ukkoskuuro osui tännekin ja kasteli hieman varusteita. Missä se muovipussi olikaan?
Tupakaveri hävitti rynkystään lippaan. Kaveri alkoi muuttua keltaisenvihreäksi kun alikessut kertoivat, että tiedossa olisi esitutkintaa ja poistumiskieltoa. Lipas löytyi myöhemmin tupakaverin kaapista. "oho"
Pitkään jatkuneen helteen jälkeen satoi, ja satoikin kunnolla. Ukkonen pisti koko varuskunnan pimeäksi juuri kun olimme käytävässä öljyämässä rynkkyjä. Samantien tuli päivystäjälle puhelu ja kaikki alikessut ryntäsivät virka-apu hälytykseen. Hurjaa.
No niin, ammunnat ovat tältä päivältä ohi. Aika keskinkertaisesti meni. En kai jaksanut keskittyä tarpeeksi, kun useimmilla ne sujuivat paljon paremmin. No mutta, onhan tässä aikaa oppia. Saa nähdä pääseekö SPOL-joukkoihin. Hartiat ovat ainakin jo jumissa varustuksesta :P Ruokaa tässä metsässä odotellaan mustikoiden keskellä...
Eilen pakattiin tuli hännän alla reppuja ja TST-vyötä. Nyt istun bussissa ja mietin, mitä kaikkea täytyi muistaa, ettei vaan kämmäile ampumaradalla. Meillä taitaa olla kuitenkin kovat piipussa. Taipalsaarella vierähtää kaksi päivää, eli yö nukutaan teltoissa - jos nukutaan. Lataa ja varmista!
Toistakaa perässäni!!! Tiivitaavi! Hipsu! Laalaa! Pai! Kun kaksimetrinen kalju mies karjuu näin, ei voi olla repeämättä. Ja sitten kun hymyilyttää, imetään sitä hymyä.. shuiihh.. shuiihh..
Tämän illan iltavahvuuslaskenta oli tähän astisista paras. Tuvissa seikkailivat Ritari Ässä, Ihmemies McGayver sekä Captain Jack. Naurussä oli pidättelemistä, koska armeijassahan ei ole mitään hauskaa. Jäkitys kesti 11 minuuttia...
Kaikki me täysi-ikäiset miehet osaamme hoitaa oman henkilökohtaisen hygieniamme. Tämä on erityisen helppoa kun päivät hikoillaan pitkät takit päällä ja alusvaatteita saa 3kpl per 2 viikkoa.
...alkaa fyysinen koulutus. Maanantaina on lääkärintarkastus ja keskiviikko sekä torstai kuluu taistelemassa Taipalsaarella. Herätyksistä sen verran (liittyen mm. aikaisempiin kommentteihin), että meillä EK:ssa herätys on puoli tuntia aiemmin kuin normaalisti. Vastaavasti vapaa-aika alkaa puoli tuntia aiemmin, eli noin 17.30.
Komppania on ilmeisesti petrannut, koska tänä iltana tuli lupa käydä iltavapaalla myös Sotkussa! Tahtimarssi alkaa sujua myös melko hyvin. Vanhojen tansseista on selkeästi hyötyä kun kävellään muodossa samassa tahdissa. Kaikki eivät vain tunnu tahtia ymmärtävän millään.
Sunnuntaiaamu ei eronnut arkipäivien aamuista millään lailla. Herätys tismalleen yhtä aikaisin, täällä EK:ssa 05.30. Aseharjoitukset ovat juuri päättymässä, harjoittelimme aseen huoltopurkua ja -kasausta, makuuammunta-asentoa ja kolmiotähtäystä. Mikkelissä meininki on kuulemma helpompaa, alokkaat irkkaavat ja herätys on 07.00...
Eka käynti sotkussa takana. Ostoksiin meni noin 20e. Piti vähän hamstrata kun ei tiedä millon pääsee seuraavan kerran. (näillä näkymin parin viikon päästä.) nyt kaikki mussuttaa karkkia ja sipsejä.
Bingo toimii näin: alikessut tarkistaa kaikki aseet asetelineestä. Jos löytyy ladattu ase, koko yksikkö (n.150 miestä) komennetaan pihalle. Kaikki laittaa kuulosuojaimet päähän ja aseen omistaja laukaisee aseen. Sitten hän juoksee tuvasta toiseen huutaen: olen patterin vaarallisin mies!
Oikeiden sanamuotojen käyttö intissä on ensiarvoisen tärkeää: \"Armeijassa ei saada. Vain lomilla saadaan, jos silloinkaan. Armeijassa voidaan.\" Lisäksi anteeksi-sanan käyttö on kiellettyä. Intissä korjataan, eikä pyydetä anteeksi. Ihmettelenpä vaan miksi näin, vaikka alokkaan ei pitäisi ihmetellä.
Niinhän siinä sitten kävi, että komppania hölmöili eilen niin ratkaisevasti, että pääsy Sotkuun evättiin, kaipa vielä pitkäksi aikaa. Harmittaa, kun oma tupa ei suurempia mokia tehnyt, mutta minkäs teet kun loput hölmöilee. Kaikki kärsii yhden törttöilyistä, se on armeijan meininki.
Eilen haettuja pyssyjä heiluteltiin tänään kersantin johdolla eteen ja olalle. Homma sujui yllättävän hyvin, kunhan ei keskittynyt hommaan liikaa. Sama tuntuu pätevän moniin muihinkin asioihin täällä. Esim. tahtimarssiin. Rynkyn sarjanumero pitää osata ulkoa vaikka keskellä yötä. 916418..916418..916418..
Jippijaijee! Tänään päästiin eka kertaa sotilaskotiin (aiemmin tutustuttiin alikessun valvonnassa)! Aika oudolta tuntui lukea sanomalehteä pitkästä aikaa. Nyt pitäis vaan päättää millon menis suihkuun: ennen vai jälkeen siivouksen ja iltavahvuuslaskennan. Muuttujina ovat hiki ja kiire. Mietitään asiaa ja jäkitetään...
Kiva katella ikkunasta kun kaikkien muiden yksiköiden alokkaat käy sodessa. Ite päästään vasta yli viikon päästä.. Jos sillonkaan.
Käytiin tuossa aiemmin päivällä kuittaamassa rynnäkkökiväärit varastosta. Samalla mieleen palautui miksi täällä oikein ollaan. Kaiken tämän häsläämisen keskellä on päässyt unohtumaan että tässä olisi tarkoitus opetella tappamaan.
Alkaa vähitellen koetella huumorintajua nää alikessuille tehtävät tupailmoitukset. Millon herra alikersantti makaa tuvan pöydällä, milloin seisoo sillä. Pitää vaan muistaa astua sen eteen ja tervehtiä, ennen kuin se kerkeää kiivetä ties minne.
Valitettavasti huomasin hienossa wap-käyttöliittymässäni ongelman: vain lyhyet viestit menevät läpi. Onneksi Samuli on parannellut blogin tekniikkaa siviilistä käsin ja rakentanut wml-indeksin.
Kolmeen kertaan uusitun siivouspalveluksen jälkeen avasin helpottuneena kaapin oven. Ylähyllyltä parin metrin korkeudelta tippui kypärä päähän. Aivan jumalaton kuhmu! Mitä tästä opin: pidä kaappi aina siistinä.
Nyt alkaa jo muodossa kulkeminen luonnistua. Auktoriteetti on täällä selvästi tärkeä asia. Kun kadetti piti sulkeisia homma sujui paljon paremmin kuin alikersantin ohjaamana.
Kyllä hiki virtasi tulokatselmuksessa varhain tänä aamuna. Tunti ulkona auringonpaisteessa takin ja nahkahanskojen kera. Safkat ovat hyviä, mutta aikaa syömisessä tulee kiire, kun aikaa on n. 15 min. Täällä alokas Husu, kasarmi.
Yhdellä tupakaverilla oli heti alusta alkaen aika huono asenne. Sama kaveri lähtikin jo eilen takaisin kotiin. Ihmetyttää vaan miksi tälläsellä asenteella ylipäätään lähdetään inttiin.
Huh huh. Nämä parit ensimmäiset päivät on ollu semmosta hulinaa, ettei ole paljon kerennyt kirjoittaa. Vähät vapaa-ajatkin kuluvat lähinnä peseytymiseen. Tiesin etukäteen armeijan toimivan tehokkaasti, mutten osannut varautua ihan tällaiseen.
Jaa-a. Alun kiireen sähellyksen jälkeen alkoi odotus. Kukaan ei tunnu tietävän, mitä odotetaan. Perin tylsää siis. Ja mielettömän kuuma, kiitos helteiden. No mutta, eiköhän tämä tästä, jos olis jotain toimintaakin, vaikka edes oppitunteja. Toisaalta, saahan odotusajastakin päivärahat :)
Kiitos ystävällisten tyttöjen, jotka tarjosivat autokyydin, pääsin kotiin ilosaarirockista ajoissa ja kerkesin nukkumaan pitkään. Olin aiemmin puntaroinut festareille lähtemisen järkevyyttä tässä tilanteessa, mutta valinta osoittautui täysin oikeaksi.
Nyt on kamat kasassa ja pieni jännitys tietysti päällä. Luulisi vituttavan, mutta kun ei. Noh.. kyllä sekin varmaan viimeistään parin viikon kuluttua alkaa. Nyt kone kiinni ja asemalle, jossa Pertti ja muut kaverit varmasti odottavat.
Herätystä tuli aikaistettua parin päivä ajalta, että tuohon armeijan aikatauluun olisi vähän helpompi sopeutua. Seitsemältä tänä aamuna nousin, väsyttää, mutta kyllä se viimeistään tiistai-aamuna palkitsee.
Hieman epätodellinen olo. Mitähän tästä vielä tulee? No, täytyy vain pitää huumori mukana, vakavana tuolla ei taida juurikaan pärjätä. Opettelin arvomerkkejä vähäsen jo etukäteen, melkein ovat hallinnassa. Vaan eipä taida mortit heti sotkuun päästä... tai keretä?
11.45 lähtee InterCity6 Lappeenrannasta Kouvolaan. Sieltä bussille Vekaranjärvelle jolloin urakka alkaa... TJ 361!
Viimeiset tekniset testit tehtiin Pertin kanssa pari minuuttia sitten. Nyt kaiken pitäisi toimia kunnolla. Varsinainen päiväkirjan kirjoittaminen alkaa maanantaina 14.7.2003
Blogi löytää varmasti oman muotonsa ensimmäisten viikkojen ja merkintöjen jälkeen. Pyrimme kuitenkin välttämään pelkkiä tapahtumien kirjaamisia ja keskittyä kirjoittamaan mietteitämme inttiajasta.
