helmikuu 21, 2005

Joha

Siis tetsari pelasi taas. Onneks eka rasti ei ollut kaukana, mutta silti jouduttiin odottamaan puoli tuntia rastille pääsyä.
Johtajaharjoitus on aika yksikkö kohtainen ja hiukan varjeltu juttu. Esim meillä matka oli n. 25 km riippuen reitistä, kun taas toisella komppanialla 7 km.
Ensimmäinen rasti oli hiukan fyysisempi kuin odotimme ekalta rastilta. Ryhmämme sai silti siihen astisista parhaimmat pisteet. Jatkoimme matkaa toiselle rastille, johon meille oli annettu koordinaatit. Ne esittävät rastipaikaksi sorakuopan. Mutta siellä ei kuitenkaan mitään ollut. Kärsivällisyytemme alkoi hiipua ja kuulimme, että lähellä oli kaksi muuta joukkuetta, jotka myös etsivät rastia. Mukanamme oleva radio kuitenki osasi kertoa, että koordinaatit olivat väärät! Uusien ohjeiden mukaan löysimme rastipaikalle. Ennen meitä siellä oli 3 ryhmää.

kirjoittaja: ksetala - 21.02.05 22:27 | TrackBack
Kommentit
Kirjoita kommentti









Tallenna tiedot?