RUK-leiritj 0!

Nämä RUK:n 98 aamua ovat valahtaneet sormien läpi kuin hiekka! Nytkun on jäljellä niin vähän! Eilin alkanut ampumaleiri on todellakin leiri verrattuna muihin \"maasto-osuuksiin\". Eilen tultiin bussilla, vähän harjoteltiin puolustukseen ryhmittymistä ja ammutiin yksi setti kovilla. Lisäksi käytiin paikallisessa sodessa, saunassa ja uimassa. Ilman hoppua. Meidän yksi päivä on muilla aselajeilla kerrott seitsemällä... :-) Ensi viikolla on edessä viimeinen iso puristus: koulutustaito 3 -suorituksen! Tällä kertaa hyvinkin erilainen koulutussuoritus, koska sen valvoo ja arvostelee vain vertaiset... Noh, luotan kykyihinä, jälleen. Ja aikataulun mukaan aloitetaan palautukset ensi viikolla. Onhan se viimeinen kokonainen viikko täällä. Vähän jo ehkä jänskää lähteä takaisin... Taas jokapäiväinen elämä muuttuu... Täysin.

14 aamua Haminan kesää

Huomaa, että kesäni lähestyy loppuaan, kun RUK:n päivät vähenevät kovaa kyytiä. Ylihuomenna lähtö viimeisen kerran maastoon yksi salmiakki kaulassa ampumaleirille. Onneksi edessä on vain yksi leiri yö... Ja pääsee ampumaan kovilla maastoon! Jee! Täällä ilta-auringon tehon kyllä tuntee nahoissaan. Koska aurinko paistaa suoraan meidän tupaan, täytyy nukahtaa hikipäässä ja yrittää nukahtaa hyttysten ulinassa. Nyt on kova riita siitä, laitetaanko ikkuna yöksi kiinni vai ei. Raakaa kiristystä ja uhkailua... Mutta tänään tuli pari tuntia päivällä nukuttua lattialla, niin eiköhän niiden hyttysten kanssa jaksa nyt sen tunnin tapella. Eikä vieläkään ole tiedossa sijoituksia Vekaralla! Mä hajoillaan sille täällä päivittäin! En ymmärrä, miten niitä ei voida kertoa. Uudet alikessutkin sai tietää ainakin kaksi viikkoa aiemmin!

Ensimmäinen konkreettinen hyöty

Kotiutumisesta on kulunut kohta vuosi ja kevään kesätyönhakuprosessissa tuli vastaan ensimmäinen konkreettinen hyöty, jonka armeija-ajaltani sain: BC-ajokortti ja ajokokemus. Näillä sain itselleni kesätyöpaikan täksi kesäksi kuljetusalan firmasta. PV:n tarjoamaa ajokokemusta ilmeisesti arvostetaan yrityksissä melko korkealle. Ratkaiseva tekijä itselläni oli luultavasti Pasi-ajoluvat; tämä tarkoittaa sitä, että vaikka E-korttia en omistakaan, on minulla silti ajokokemusta raskaista ja leveistä ajoneuvoista.

Kannattaa tosiaan hakea intissä kuljetuspuolelle, jos kiinnostusta riittää. Omalla kohdallani kävi hyvä säkä, kun pääsin yhdistämään sen viestiaselajiin. Näillä ansioilla on paljon paremmat mahdollisuudet hakea ja saada kesätöitä, ennen kuin omalta alalta töitä tärppää...

Auk-aamut

Vihdoin tuo peruskausi loppu ja mulla alkoi aliupseerikurssi. Se kestää joko hetken tai sitten jumalattoman pitkään!
Koko alkuviikon mua on väsyttänyt ihan hitosti. Osittain voi johtuu siitä, että olin partiotaidon SM-kisoissa apuna... Yöuni jäi sielläkin vähälle.
Maanantain muutto oli suht rento, ainoa vaan että piti kantaa kaikki tavarat kerralla. Onneks matkaa oli vain se muutama kymmenen metriä.
Onneksemme neljä meidän entisestä tuvasta pääsi samaan tupaan. Harmittavasti yksi vanha tupakaveri joutui viereiseen tupaan... Uudessa komppaniassa oli täysin uudet säännöt. Uusi yksikkö toi huolestuttavia muutoksia. Ei enää vapaa-ajalla släbäreitä, aina sisällä maastopuvun takki päällä, ei saa nukkua palvelusaikana (ei penkille eikä punkalla). Ja siivouspalvelu kolme kertaa päivässä. Kyllä meitä hajottaa, ihan liikaa!

Kahvia ja aliupseerioppilaita (ainakin viikon päästä)

Harmittaa, kun joutuu hajottamaan tuvan, koska yhteishenki meillä on ollut korvaamaton! Kiitti jätkät! Mutta sehän jo tiedettiin, että joku muutto olisi edessä. Sodan ajan joukothan muodostuvat vasta meille tuleville johtajille vasta seuraavan saapumiserän kanssa. Niinkuin meille tänään turvallisuuspolitiikan eli turpon oppitunnilla kerrottiin. Tunnilla oli aika rento tunnelma, koska mielipiteitä aiheesta löytyi: miksi on sotia, voiko Suomi joutua sotaan, miksi Suomessa asevelvollisuus eikä palkka-armeija. Lisäksi käytiin läpi tämä reservisysteemi (kuka, miksi ja koska...). Tällä viikolla käydään läpi vielä sodan säännöt...
Tänään ostimme munkkeja pulloilla, joita olimme tuvassa keränneet ja nautimme tuvassa munkkikahvit! Lisäksi tsekkasimme taas yhen leffan! Rupesin tänään jo miettimään mitä pakata ja miten!

Valinnan paikka

Tänään tiedettiin, että on tulossa kevyt päivä. Aamulla yksikön päällikkö sitten ilmoitti, että haastattelee johtajakoulutukseen lähtijät. Noh, niinhän siinä kävi, että oma nimikin sieltä löytyi. Kuten neljän muunkin tupakaverini, halusivat tai eivät. Sanotaankin, että aliupseerikurssille ei päästä vaan joudutaan. Ruk:iin päästään! Itse olen palveluksen alusta alkaen ilmaissut haluni päästä johtajakoulutukseen. Omasta mielipiteestäkin pisteitä ropisee.
Aamulla oli myös viimeisiä sulkeisia ja oli pirun paljon pakkasta! Piti laskea jopa karvalakin läpät alas (ei ne karvaiset!). Pää ei siis palellu, mutta näpit ja varpaat sitäkin enemmän. Joten pakko hommata lomilla toiset hanskat nahkasormikkaiden alle.
Päällikön haastattelu oli pikaisa ja valinta oli kuulemma selkeä... Eli muutto viereiseen yksikköön edessä viikon lopulla!

"Omaan rauhalliseen tahtiin..."

Nyt meni päivät sekaisin... Lauantaina oli siis sotilaan kokeen rästit ja sunnuntaina eli tänään oli meidän mielestä p-kauden viimeinen puserrus: ampumataitotesti. Jaossa oli kuntoisuuslomia... Päivä oli ehkä tähän astisesti paras! Saavuimme radalle, kun aurinko nousi ja söimme maasto aamupalan, joka on aina sunnuntaisin vahvistettu. Kuten nytkin. Ai niin ja herätys oli vasta 7:20, jolloin oli mukava herätä, kun ulkona oli jo hieman valoisaa!
Aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta. Oli oikein mukava köllötellä aseen kanssa auringon paisteessa... Itse ammunnassa jäin yhden pisteen päästä lomapäivästä, mutta eipä tuo paljon haittaa. Niin jäi moni muukin! Loppupäivä ollaankin oltu rennosti ja katottu leffaa ja jubailtu kokelaan kanssa... Ensi viikolla on edessä muutosta ja valintojen julkistamista... Jännää!

Aurinko nousee idästä aina vaan ylemmäs

Tämä viikonloppu on ollut täynnä ampumista. Perjantaina alkoi harjoittelulla ja suoritimme sotilaan peruskokeen tiistaista jääneet rastit. Rastit menivät huomattavasti nopeammin, kun välimatka oli huomattavasti lyhyempi ja pääsimme parini kanssa kolmantena parina matkaan. Pääasiassa rasteilla oli paukkupanoksilla ampumista... Noh, meni miten meni. Onneksi olimme ekoja, koska saimme koulutuksen pitäjältä luvan lähteä ensimmäisen kymmenen saavuttua kasarmille! Luksusta! Ehkä johtui siitä, että muut tulivat vasta yli kolmen tunnin kuluttua. Hajottaa vähän miestä! Tällä viikolla on tosiaan tuo sodessa käynti jäänyt vähiin, koska koko yksikölle huudetaan vapaa kaikkien ollessa valmiit palveluksesta! Eli tällä viikolla olemme käyneet sodessa n. kahdesti. Eli suklaahan tässä on ollut loppu. Onneksi on kahvinkeitin ja läppäri...

Sotilaan peruskoepvä

Tänään meillä alkoi sotilaan peruskoe, jossa testataan peruskaudella opitut tiedot ja taidot. Tulos kirjataan sitten arkistoitavaksi. Aamulla oli oppitunti varomääräyksistä sotilaan leirillä. Ja katottiin jälleen kerran video aiheesta. Sitten joukkueittain lähdettiin radalle. Ja viimeisenä joukkueena meillä oli jälleen aikaa itsellemme... ;-) Lähtö oli vasta siinä puoli kahden maissa! Rastit eivät paljoa suunnistusta vaatineet, muutenkin alkupään rastit olivat tosi perustasoa. Jokainen viestimies pisteytettiin erikseen, mutta kuitenkin liikuttiin taistelijapareina. Kun olimme päässeet kuudennelle (kahdestatoista) muutama johtaja kertoi, että juttu keskeytetään. Noh, kello oli siinä puoli kuuden kieppeillä, kun olimme yksikössä takaisin. Huomenna lähdemme kahden yön potilaan leirille ja viikonloppuna on ampumataitotestit...

Sininen hetki

Päivä alkoi hyvin, mut ei ehkä mun osalta. Vein heti ekas risteykses meidät väärään suuntaan. Samoin seuraavankin. Kyllä vieläkin harmittaa! Ahkio liukui oikein mallikkaasti ja etenimme hyvää vauhtia. Muistimme juoda tauoilla. Sitten mulle iski nälkä ts. maha kurni. Mulle tuli pieni hätä, koska juuri meidän valvoja oli sanonut, että jos maha huutaa leipää, peli on menetty eikä jaksa enää. En luovuttanut vaan rupesin syömään vauhdilla pähkinöitä ja kuivattuja aprikooseja taskusta. Maha kurni vielä seuraavan rastin, mutta sit onneks alkoi helpottaa!
Neljäs rasti näytti olevan helpon matkan päässä. Mutta! Emme löytäneet karttaan merkittyä polkua. Siinä sitten meni taas tuhottomasti aikaa etsiä polkua, jota ei sitten löytynyt. Jouduimme menemään suunnalla suon yli. Suon toisella reunalla päätimme huilata ja tutkia missä olimme.

Toinen päivä JoHaa

Toisella rastilla nukuttiin. Ei kyl aluks oltu varmoja asiasta... Vaikka ei oltu ekoja paikalla saatiin silti nopeiten teltta pystyyn. Kun oltiin sytytetty kamina, meille kerrottiin, että tullaan sitten herättämään, kun on aika. Sain ekan kipinävuoron 2:15 asti. Vuorot kesti puoli tuntia. Useimmat jätti lumipuvun päälle, mutta otti sukat ja saappaat kuivumaan. Makuupusseja ei edes viitsitty avata. Itelläni oli päällä m91:n housut ja poolopaita. Peittona paksumpi ns. nallepaita ja tyynyna lumipuku. Nukuin älyttömän hyvin! Ihan, kun olisi ollut kassulla. Kun herätys tuli 4:20, oli tunti aikaa valmistautua lähtöön. Saimme olla ekoja, jotka lähti. Siitä asti pidimmekin kärkipaikan ja teimme ladun muille... Mukaan saimme vielä ahkion täynnä artikkeleita. Vetäjällä oli vielä useita kiloja painava radio ja silti meni muita nopeammin!

Joha

Siis tetsari pelasi taas. Onneks eka rasti ei ollut kaukana, mutta silti jouduttiin odottamaan puoli tuntia rastille pääsyä.
Johtajaharjoitus on aika yksikkö kohtainen ja hiukan varjeltu juttu. Esim meillä matka oli n. 25 km riippuen reitistä, kun taas toisella komppanialla 7 km.
Ensimmäinen rasti oli hiukan fyysisempi kuin odotimme ekalta rastilta. Ryhmämme sai silti siihen astisista parhaimmat pisteet. Jatkoimme matkaa toiselle rastille, johon meille oli annettu koordinaatit. Ne esittävät rastipaikaksi sorakuopan. Mutta siellä ei kuitenkaan mitään ollut. Kärsivällisyytemme alkoi hiipua ja kuulimme, että lähellä oli kaksi muuta joukkuetta, jotka myös etsivät rastia. Mukanamme oleva radio kuitenki osasi kertoa, että koordinaatit olivat väärät! Uusien ohjeiden mukaan löysimme rastipaikalle. Ennen meitä siellä oli 3 ryhmää.

Joha

Kun rata oli suoritettu oli aika siirtyä odotettuun ja jännitettyyn osioon, josta oli kuultu hirvittäviä urbaaneja legendoja! Mitä tämä vuonna olisi edessä? Kuka kestää loppuun saakka ja saa kuntoutusloman! Pääasiassa jokainen tupa oli yksi ryhmä, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Meidän ryhmä oli meidän tupa. Yks kaveri joutu lähtee Tilkkaan tutkimuksiin perjantaina, joten se ei lähtenyt. Mikä ehkä jopa nopeutti matkan tekoa, kun näin myöhemmin ajattelee... Meidän ryhmän valvoja oli omassa tuvassamme asuva kokelas! Onneksi näin, koska tulemme hyvin toimeen hänen kanssaan. Sain olla kartanlukija heti alusta alkaen, koska mulla oli muiden mukaan kokemusta partiosta... Joka ehkä vähän piti paikkansa. Kun kamat oli saatu, lähdimme. Heti ensimmäisen 20m:n jälkeen yhdeltä jäseneltä irtosi puolet tetsarista. Onneksi oli irtoremmi

Napalmia niskaan

Itteeni rupes jo kolme metriä kopista nousee pala kurkkuun. Meidän kaasu satsi ei ollu muihin verrattuna niin voimakas. Siks osa porukast pysty olemaan sen viis minuuttia ilman nassea!
Kaasutestin jälkeen päästiin tutustuu napalmiin... Ensin esiteltiin miten mitkäkin vaatemateriaalit reagoivat napalmin vaikutuksesta: lumipuku ja sadeasu, sulaa ja kiehuu, maastopuvut m91 ja m62 kestävät paljon kauemmin kuin muut. Erityisesti m62! Samoin talvikumisaappaita ei paljon ulkopuolelta napalmi hetkauta. Tällaista tulosta en osannut odottaa! Mielenkiintoista oli napalmin riippuvat knöllit... No joo.
Kuitenkin aika turvallista oli harjotella napalmin kanssa: noustiin palavan napalmin ympäröivästä poterosta ja juostiin napalmikujan ja -katoksen ali. Aika mielenkiintoista itse asiassa. Vain pari kaveria sai napalmista, ilman ruhjeita silti!

Polttotaistelurata

Torstaina alkoi tiukka 36 tunnin pakerrus. Edessä oli ensin polttotaisteluharjoitus (napalmia ja kyynelkaasua) johtajatehtävärata. Radalla testattiin kunkin kykyjä ryhmänjohtajaksi, tai niin mä sen käsitin.
Aamulla meidän joukkueella oli lähtö vasta 10:40, joten lepi aikaa oli yli kaksi tuntia! Pakatut reput vietiin Eemeliin ja hiihdimme pelkän tetsarin ja aseen kanssa.
Heti saavuttuamme radalle söimme lounasta. Sitten oli vuorossa suoja naamareiden testaus kyynelkaasulla täytetyssä kopissa. Ekaks hiukan jännitti, mutta kun astu sisään ei mitään tapahtunut. Oletimme, että kyynelkaasupanokset pamahtavat tai savua on suht paljon. Mutta ei. Olimme viisi minuuttia, eikä mitään tapahtunut eikä missään tuntunut. Voidaan siis todeta, että nasset pelas. Kun kaikki ryhmät oli käyny kammiossa, pääs sisään ilman naamaria.